Hyviä soul-lp:itä on erittäin vaikea löytää kirpputoreilta. Ne ovat suosittuja oikeastaan kaikissa piireissä, ja jos joku hyvä lp sattuu joskus kirpparille eksymään, joku nörtti käy sen sieltä välittömästi poistamassa. Myös myyjät tietävät tämän, ja tuntuu että jokainen lp, jossa on tummaihoisia kannessa, on aivan ylihinnoiteltu. Philadelphia International -merkin levyt ovat ehkä hieman yleisempiä, sen pehmeät huipputuotetut diskomaiset soundit eivät ole kestäneet aikaa niin hyvin kuin vaikka Staxin raaempi meno. Tietenkin Motowniin ja Staxiin on turha verrata, koska niiden juuret ovat kauempana, kun taas Philadelphia International on vahvasti kiinni 70-luvussa ja edustaa diskon läpimurtoa.
Tyttöbändi The Three Degrees on ehkä kaupallisesti menestynein phillysoulin edustaja, ja tämä levy on hyvin tyypillistä soundia. Taustabändinä on tietenkin Philadelphia-soundin ja The Sound of Philadelphia -kappaleen luoja MFSB (Mother Father Sister Brother tai Motherfucking Son of a Bitch). Parhaimmillaan jousipainotteinen MFSB on erittäin mahtipontista kamaa. Huonoimmillaan se on laimeata lemmenlaivadiskoa. Siksi odotukseni The Three Degreesin nimetöntä albumia vuodelta 1973 kohtaan eivät olleet suuret. Levy on kuitenkin ihan positiivinen yllätys ja ok-ostos halvalla. Pidän eniten kappaleesta A Woman Needs a Good Man, jossa on edustettuna MFSB:n porvarillisen hillitty, mutta samalla badass tyyli parhaimmillaan. Kovin pahaan imelyyteen ei sorruta missään vaiheessa, mutta sävellykset eivät ole kovin ihmeellisiä, vaikka When Will I See You Again ja Dirty Old Man ovatkin yhtyeen suurimpia hittejä. Levy on hyvää taustamusiikkia hienostuneisiin kylpytakkifiilistelyhetkiin.
Kannessa näkyy tytöt pukeutuneena elegantteihin kankaisiin ja koruihin, mutta sisäkansi yllättää. Tytöt ovat nimittäin pukeutuneet timantteihin ja läpinäkyviin trikoisiin. Nykyäänhän jokainen naispoppari keikistelee mahdollisimman paljastavissa asuissa ja myy seksillä, mutta Three Degrees taas poseeraa nännit paljaana klubille lähdössä ihan kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Kai se on sitä 70-lukua.
PIR-levyt ovat ajan aatelia, mutta jossain vaiheessa liikkuivat hävyttömissä hinnoissa (3D levyt kyllä poikkeuksena). Moroderin ja Munich Machine -miesten 3D-tuotoksia olisi kiva löytää lisää, jos löytyisi ennalta kuulemattomia biisejä. Pakko oli tarkistaa levyn sisäkannesta, ja keskimmäisen laulajattaren karvoituskin näkyy. Eihän tällaista nykyään.
VastaaPoista