Let's dance on Bowien uran käännekohta (tai yksi niistä). Se merkitsi Bowien uran kaupallista huippua ja samalla siirtymistä edelläkävijyydestä pop-tähdeksi ja luovuuden hiipumista. Näin ainakin väitetään. Let's dance on myös Bowien tuotannosta se älppäri, jonka todennäköisimmin löydät kirpparilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Let's dance olisi huono albumi. Itseasiassa se on älyttömän hyvä.
Optimistisesti ajatellen levy on paria täytebiisiä lukuunottamatta täynnä hyviä huipputuotettuja pop-rock-biisejä. Pessimistisesti ajatellen siinä on vain pari originaalia hittiä ja nekin ylituotettua kasariroskaa.
No aivan sama, levyllä on ainakin Let's dance, joka on ehkä 80-luvun paras kappale ja siksi LP kannattaa hankkia. Let's dance on yksi Bowien parhaita sävellyksiä ja diskobändi Chicin Nile Rodgersin tuotanto on täydellistä kasariviileyttä diskomausteilla olematta kuitenkaan millään tavoin imelä. Kitarasankareita varmaan lämmittää Stevie Ray Vaughanin vinguttelut.
Kaupan päälle saa vielä kivat versiot China Girlistä ja Cat Peoplesta. David käyttää myös enemmän matalaa ääntänsä, ja muutenkin laulu kuulostaa miellyttävämmältä kuin vanhoilla levyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti